Ei, en ole yksinäinen. Minulla on ihania ystäviä. Mukava perhe. Paljon kavereita ja tuttuja, joiden kanssa viettää aikaa, jos siltä tuntuu. Kuitenkin sitä huomaa toivovansa, että vierellä olisi se joku ihminen, jonka kanssa tätä matkaa kulkea.
Tunnustan olevani välillä itsekin vaikea. Ihastun helposti, mutta kiinnostukseni saattaa lopahtaa aivan yhtäkkiä. Liian innokas, liian passiivinen, liian kiltti, liian itsenäinen... okei, minua ei todellakaan ole helppo miellyttää, mutta toisaalta sitten kun iskee, se yleensä iskee kunnolla.
Tämän koko projektin tarkoituksena on kuitenkin toimia kuten en normaalisti tekisi. Olla tuomitsematta tai kategorisoimatta ketään, vaan antaa mahdollisuus ihmisille juurikin itsenään. Aloittaminen vaan tuntuu jotenkin hankalalta.
En ole eron jälkeen varsinaisesti tapaillut ketään tämän vuoden aikana. Jotain juttuja on toki ollut, mutta vain merkityksettömiä ja ohikiitäviä. Muutamat helmet ovat osoittautuneetkin joksikin aivan muuksi.
En ole ikinä etsinyt poikaystävää tai mitään muutakaan, vaan yleensä vain ajautunut tapailemaan kaikenlaisia tyyppejä. Ikävä kyllä nämä tyypit evät sitten lopulta olekaan olleet lainkaan sitä, mitä olisin toivonut.
Nyt siis ei auta muu kuin laskea verkot vesille, poistua mukavuusalueelta ja katsoa, mitä kokeilu tuo tullessaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti