Tiedättekö tunteen, jolloin järki käskee lähteä, mutta sydän jäädä? Minä taidan tietää liiankin hyvin. Ainoa mies, josta olen viime aikoina ollut kiinnostunut, ehkäpä peräti ihastunut, on juuri niitä kavereita, joista pitäisi pikemminkin pysyä erossa.
Tämä herra kiinnostava vastaa ulkoisesti kuvaani unelmamiehestä. Sen lisäksi hän on hyväkäytöksinen, mukava ja hurmaava...ja tottakai tällaisilla ominaisuuksilla myös aika moinen peluri.
Tässä ei kuitenkaan vielä kaikki. Kyseinen herrashenkilö on tottakai tapaillut kaveriani, jolloin kaikki kaveruuden säännöt käskevät noin muutenkin olla koskematta häneen. Siksi hänen seuraansa ajautuminen onnistuu aiheuttamaan minulle morkkiksen kerran toisensa jälkeen ja joudun vieläpä peittelemään tekemisiäni kuin joku pettäjä!
Toisaalta siitä, onkohan tämä mies edes millään vakavammalla tasolla kiinnostunut, ei ole mitään takeita. Pelkään avata sydämeni, sillä pahimmassa tapauksessa käy kauhuskenaarioissa päähäni iskostunut ajatus, jossa menetän sekä miehen, että samalla kertaa myös kaverini, joka ottaa helposti itseensä.
Ehkä minun on toistaiseksi siis annettava asioiden olla, sillä jos mies tekee aloitteen johonkin suuntaan, tuntuisi pienemmältä petokselta kaveriani kohtaan lähteä mukaan kuin jos itse keplottelisin jotain hänen selkänsä takana...
Tällaisten juttujen kanssa meinaa kyllä toisinaan pää hajota! Nyt tarvitaan ohjausta korkeammilta tahoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti